Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen: Kaikkien suomalaisten palveluiden puolesta
Kuntavaaliehdokkaat - 20.01.2022Lämmin kiitos Sinulle, hyvä Keskustan ehdokas, jo tässä vaiheessa vaalityön rutistuksesta! Puolueen menestys on aina kiinni ehdokkaista.
Sanon tämän ylpeydellä teistä jokaisesta: Keskustan ehdokasasettelu aluevaaleissa on ollut jättimenestys! Olette kaikki erinomaisia, asiantuntevia ja alueenne ihmisille luotettuja ehdokkaita. Puolueen menestys ei näissä vaaleissa jää ehdokkaista kiinni 😊
Tänä aamuna julkistettu Ylen viimeinen gallup todistaa, että työnne kantaa hedelmää. Mahtava nousu kolmossijalle ja aivan SDP:n kantaan 17,7 prosentin kannatuksella on tullut kovan työn tuloksena. Kiitos teille!!
Muutetaan gallupin luvut ääniksi
Tsempatkoon tuo tulos meitä entistä kovempaan loppurutistukseen. Muutetaan ehdokkaiden, tukiryhmien ja koko keskustaväen voimin gallupin luvut ääniksi!
Vaalityötä on vielä jäljellä kolme päivää. Tehdään jokainen omalta osaltamme töitä loppuun asti. Työmme tulos mitataan vasta vaali-iltana laskettavista äänistä, ei mistään muusta.
Tee kampanjatyötä vielä viimeiseen asti! Jalkaudu kaduille ja toreille jututtamaan ihmisiä, laita tekstareita, luukuta viimeisetkin esitteet, tee päivityksiä sosiaaliseen mediaan – kuvia ja videoita kampanjoinnista, tiivistyksiä sanomastasi, osallistumista keskusteluihin, toisten päivitysten jakamista. Jos sinulla on taloudellinen mahdollisuus, laita vielä ilmoitus viikonlopun lehteen.
On kyse tasa-arvosta
Näissä vaaleissa on kyse suomalaisten arjen kannalta kaikista tärkeimmistä palveluista: sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palveluista. Päävaihtoehdot ovat kristallinkirkkaat: huolenpito kaikista suomalaisista koko Suomen alueella – tai epätasa-arvoinen ja keskitettyjen palveluiden Suomi.
Keskusta on aina kehittänyt hyvinvointiyhteiskuntaa heikompien ehdoilla. Olemme halunneet rakentaa Suomea, jossa kaikki pidetään mukana. Tämä ei ole kaikkien puolueiden tavoite.
Keskustan tavoite lähipalveluiden vahvistamisesta on tasa-arvon puolustamista: kaikilla on oikeus valita itse, missä asuu ja saada sinne myös tasa-arvoiset palvelut.
Perustuslaki on kaikkien takuumiehenä: tasaveroiset palvelut kuuluvat jokaiselle. Keskusta puolustaa näitä vahvasti – maalla ja kaupungeissa.
Nyt on aika näyttää, ketkä vahvistavat lähipalveluita. Voimia tärkeisiin viimeisiin päiviin!
Riikka Pirkkalainen
puoluesihteeri
Uutiset
- 25.10.2022 Tuoreita politiikkalinjauksia
- 25.10.2022 Lähiseurakuntapalvelut turvattava kaikkialla Suomessa
- 02.09.2022 Keskustaristeily tulee taas!
- 21.04.2022 Varapuheenjohtaja Markus Lohi – Työn iloa hyvinvointialueiden rakentamiseen!
- 12.01.2022 K-studiossa puhutaan järjestöjen roolista
- » Lisää uutisia