Linjauksia Keskustan kokouksista ja tapahtumista Covid-19 -pandemian aikana –yleisötilaisuuksia voidaan järjestää.
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Järjestösivut - Jäsenet - Kuntavaaliehdokkaat - Tapahtumat - 07.12.2021Keskustan tilaisuuksissa suositellaan kasvomaskin käyttöä. Keskustan tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että kasvomaskeja on saatavilla tilaisuuteen osallistuville.
Lue lisääEduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs: Vastauksia tarvitaan myös kilpailijoilta
Kuntavaaliehdokkaat - Politiikka - 02.12.2021Koronatilanne on jälleen huonontunut. Uuden virusmuunnoksen leviäminen huolestuttaa. Lähtökohta kuitenkin on, että ensimmäiset aluevaalit pidetään ajallaan tammikuussa. Vaalien päävaihtoehdot alkavat selvetä. Keskustan vaihtoehto on toteuttaa sote-uudistus eduskunnan viime kesäkuussa hyväksymän ratkaisun mukaisesti. Vuosien kierre, jossa hoitojonot pitenevät, työntekijöistä on pulaa ja kuntien rahat hupenevat, pitää katkaista.
Lue lisääKaikki mukaan vaaliavaukseen lauantaina!
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - 02.12.2021Keskustan aluevaalien startti on lauantaina 4.12. Ellet ilmoittautunut varsinaisiin koulutusosuuksiin, tule mukaan kaikille avoimen osuuteen kello 11 – 12. Kuulet ja näet tuoretta tavaraa.
Lue lisääPuolueen vaali-ilme on valmiina
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - 02.12.2021Aluevaaleissa käytettävä vaali-ilme on valmistunut ja on myös teidän ehdokkaiden käytettävissä. Oheisten liitteiden takaa löydät fontit, värit, sloganit ja muun kampanjassa tarpeellisen aineiston. Käytä hyväksesi ja ryhdy suunnittelemaan ja tekemään kampanjaasi yhteisen ilmeen pohjalta.
Lue lisääVaalikoneisiin kannattaa vastata!
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - Vaalikoneet ja kyselyt - 02.12.2021Vaalikoneiden merkitys ihmisten äänestyspäätöksen tukena kasvaa vaali vaalilta. Ylen kuntavaalien jälkeen tekemän tutkimuksen mukaan 40 % vastaajista koki saaneensa vaalikoneista vähintään hyvin tukea omalle äänestyspäätökselleen. Tämä oli suurin yksittäinen osuus miltään osa-alueelta ja esimerkiksi sanomalehdistä hyötyä koki hyvin tai erittäin hyvin saaneensa 32 % vastaajista.
Lue lisääVaalirahoituksen kerääminen on nyt helppoa!
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - 02.12.2021Keskusta on hankkinut kaikkien ehdokkaiden käyttöön sivuston, jonka kautta jokainen teistä voi helposti kerätä rahoitusta vaalikampanjaansa. Lue tarkemmat ohjeet ja rupea keräämään rahaa monista puroista.
Lue lisääKyse on politiikan suunnasta
Kuntavaaliehdokkaat - Politiikka - 26.11.2021Nämä ovat Keskustan vaalit. Me olemme tavoitelleet tätä uudistusta pitkään. Vähintäänkin sen neljä hallituskauden ajan. Nyt se onnistui. Uudistus on tämän hallituksen suurin saavutus. Keskusta oli tekemässä sitä.
Lue lisääNettisivut kuntoon ja ehdokaskuvat paikoilleen
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - 26.11.2021Keskustan vaalisivut avataan lauantaina 4.12. vaalistartin yhteydessä. Nyt on siis hyvä aika täyttää omat tiedot kuntoon. Luethan ohjeet tarkasti, niin pääset prosessin helposti läpi.
Lue lisääVaalistartti lauantaina 4.12. – ilmoittaudu viimeistään 30.11.
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Järjestötoiminta - Kuntavaaliehdokkaat - Politiikka - Tapahtumat - 26.11.2021Keskustan aluevaalistartti järjestetään la 4.12. klo 10-16 etäyhteyksin.
Lue lisääEduskuntaryhmä liikkeellä aluevaalien merkeissä 26. – 29.11.
Järjestötoiminta - Kuntavaaliehdokkaat - Politiikka - Tapahtumat - 26.11.2021Tammikuun aluevaaleissa päätetään, millaisia ja missä suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa ovat. Kuka auttaa, kun jalka murtuu? Kuka kuulee, kun mieli särkyy? Voinko luottaa, että saan hoitoa läheltä ja helposti?
Lue lisääAluehallinnon kiemurat tutuiksi
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - Politiikka - 26.11.2021Mitä aluevaltuusto vaalien jälkeen ryhtyy tekemään? Mitä valmisteluita on jo nyt käynnissä ja miten hallinto tulee toimimaan? Mitä toimielimiä hyvinvointialueille tulee? Miten valtio rahoittaa ja valvoo?
Lue lisääKeskustan vaaliristeily 2022 peruttu
Ehdokkaan tuki ja ohjeet, vaalikampanja - Kuntavaaliehdokkaat - 26.11.2021Loppiaiseksi valmisteltu puolueristeily joudutaan perumaan. Silja Europa jää vaille keskustalaisia risteilijöitä, sillä koronavirus on taas kiihdyttänyt vauhtiaan. Joudumme perumaan risteilyn. Korvaavaa tapahtumaa ei ole horisontissa ennen kuin olemme selättäneet epidemian.
Lue lisääUutiset
- 25.10.2022 Tuoreita politiikkalinjauksia
- 25.10.2022 Lähiseurakuntapalvelut turvattava kaikkialla Suomessa
- 02.09.2022 Keskustaristeily tulee taas!
- 21.04.2022 Varapuheenjohtaja Markus Lohi – Työn iloa hyvinvointialueiden rakentamiseen!
- 12.01.2022 K-studiossa puhutaan järjestöjen roolista
- » Lisää uutisia